Viikonlopun Pookimatka vei meidät Oulu-laivalla Oulun edustan saarille. Matkaa rytmittivät epävakainen sää, erilaiset merimerkit, monimuotoinen saarten luonto sekä ehtymättömät ruoka-ajat.
Koko edeltävän viikon olivat sääsovellukset aktiivisessa käytössä: joka päivä viikonlopulle luvattiin uudenlaista keliä. Yhtä jännityksellä oli myös Oulu-laivan miehistö seurannut viikonlopun merimatkalle ennustettua säätilaa. Lauantaiaamuna ei kuitenkaan satanut vettä tai myrskynnyt, mutta sateenuhka ei ollut hälvennyt.
Laiva irtaantui aikataulussa kello kahdeksan lauantaiaamuna satamasta. Laivan irtautui satamasta kohti Toppilan siltaa, tehden u-käännöksen meren suuntaan. Maakravulle tämä näyttää siltä, ettei laiva voi mahtua kääntymään kanavassa – kuitenkin 13 minuuttia myöhemmin edetään kohti aavaa.
Merta tahkottiin Ulkokrunniin saakka, ja koko matkan ajan ilmassa oli epätietoisuus siitä, pääsisimmekö sään vuoksi rantautumaan veneillä saarelle. Kun ankkuroiduimme Ulkokrunnin edustalle, aurinko kaivautui esiin ja tuuli lähes tyyntyi. Saarelle rantauduttiin kahdella veneellä, osa kahlaten ja osa kumisaappaissa.
Saarella on entinen luotsiasema, joka on nykyään yliopiston käytössä. Tälle saariseikkailulle olennaista oli kuitenkin tutustuminen kahteen pookiin opastetusti Teemu Vehkaojan kierrättämänä. Erityinen nähtävyys on kuusikulmainen, ylöspäin kapeneva puinen tunnusmajakka, joka on lähes 30 metriä korkea. Pääsimme näkemään myös pookin vaikuttavan sisätilan, jossa muun muassa kahden ensimmäisen kerroksen välillä oleva kivistä muodostettu välitila toimii pookin tuuliankkurina.
Toista saaren pookeista kutsutaan Rautapookiksi tai Ulkokrunnin loistoksi. Lyhtylaitteisto tosin on poistettu jo 1980-luvun alkupuolella. Pookiin kiipeäminen jäi monelta kokematta, jyrkkien portaiden ja niiden kahdesta rautatangosta muodostuneiden askelmien vuoksi.
Ulkokrunnissa olisi myös luontopolku, mutta etukäteistietona oli kerrottu, että polun pitkokset ovat veden alla. Toisaalta kahden tornin seikkailun jälkeen olimmekin jo kiireessä palaamassa laivalle, horisontista vyöryvän pimeyden vuoksi. Aallokko oli jo hieman noussut, kun pääsimme veneille. Jossain pookien läheisyydessä on myös jatulintarha, mutta tämä jäi ainakin allekirjoittaneelta näkemättä.
Tuulisessa ja aallokkoisessa meressä luovittiin Iin Röytän edustalle, jonne ankkuroiduttiin yöksi. Saari suojasi isommalta merenkäynniltä, ja tuulikin tyyntyi iltaa kohti. Miehistö mahdollisti kulkemisen veneillä Röyttään ja takaisin laivalle tarpeen mukaan. Röytässä on monimuotoinen luontopolku, jonka varrelta löytyy myös rannassa sijaitseva hiljentymispaikka. Osa porukasta päätyi yöpymään saarella, osa jäi nukkumaan laivaan. Tarina kertoo, että illaksi miehistö oli tilannut lisää makkaraa taksikyydillä.
Illalla laivalla lämpeni laivan oma sauna, josta oli mahdollisuus käydä uimassa syvissä vesissä laivan vierellä, joka tuntui Oulun matalikkoihin tottuneelle taivaalliselta mahdollisuudelta. Alkuyöstä retken ainoa vesisade piiskasi hyttien ikkunoita ja laivan kantta.
Perämeren saaret on Natura-alue joka täydentää Perämeren kansallispuistoa. Perämeren saarista huomattavimmat ovat Röyttä ja Satakari. Jälkimmäiselle lähdimme aamutuimaan veneilemään. Saarten marjaisuus kerrottakoon nyt tiedoksi muillekin, syötäviä marjoja löytyi kahdeksaa lajia: mustikka, vadelma, ahomansikka, punaviinimarja, puolukka, tyrni, mesimarja ja lillukka. Satakarissa tutustuttiin kahteen merimerkkiin, joista sektoriloisto on samanmallinen kuin Letonniemestä löytyvä vasta kunnostettu loisto. Aallokon korkeus oli sellainen, että kolmas saarista, Kriisi, jäi nähtäväksi vain laivalta käsin.
Päivän matkaohjelmassa oli Hailuodon pengertie ja Huikun sillan alitus. Näiden jälkeen saimme vielä mahdollisuuden käydä Oritkarin satamassa. Satama-alue jää kaupunkilaisella usein hyvin pintapuoleiseksi mantereen näkymän vuoksi. Oli todella kiinnostavaa nähdä millaiseen paikkaan suuret rahtialukset Oulussa tulevat ja millaisia satamarakenteita kaupungissa oikeasti on.
M/s Oulun palattua Toppilan kotisatamaan, viikonlopusta jäi mieleen ennen kaikkea saariston monimuotoisuus ja ihmisten välille syntynyt leirihenki. Kiitos kaikille ihanille kanssareissaajille yhteisestä merimatkasta ja miehistölle joustavuudesta sekä monenlaisten tilanteiden huomioimisesta.
